Taitoryhmien Starat

Starassa suoritetaan valinnan ja valmentajan ohjeistuksen mukaan naisten telinevoimistelun B-E-luokan voimistelusarjoja neljällä eri telineellä (hyppy, nojapuut/rekki, puomi ja permanto).

Osallistujia ei pisteytetä tai laiteta paremmuusjärjestykseen. Kaikki osallistujat palkitaan.

Kilpailussa osallistujat saavat mahdollisuuden kokeilla telinevoimistelussa kilpailemista ja voimistella Vierumäen huippuolosuhteissa!

Staran kulku:

NTV-taitoryhmät aloittavat lämmittelyllä samalla tutustuen Volttiareenan voimistelusaliin. Lämmittelyn jälkeen osallistujat jakautuvat pienempiin ryhmiin, jotka aloittavat kilpailusarjojen suorittamisen eri telineiltä. Sarjojen suorittamista arvioivat kilparyhmien valmentajat, jotka jakavat kilpailun päätteeksi tekemänsä kirjalliset palautteet osallistujille. Arvioitsijat eivät pisteytä suorituksia eikä laita niitä paremmuusjärjestykseen.

Kilpailu päättyy osallistumispalkintojen jakoon, kun kaikki ovat suorittaneet kilpailusarjat kaikilla telineillä.

Kilpailuasu ja varustus:

Kilpailuun voi osallistua omalla voimistelupuvulla tai treenitopilla/t-paidalla ja trikoilla/shortseilla. 

Lämmittelyn ja suoritusten väliseksi ajaksi kannattaa varata pitkähihaista vaatetta kilpailuasun päälle.  

B-luokan rekkisarjassa käytetään remmejä. Seuralta saa remmejä lainaksi mutta omat puuvillasormikkaat kannattaa varata mukaan kilpailun sujuvoittamiseksi. 

Hiukset tulee laittaa kiinni niin, ettei hiukset häiritse suoritusta. Korut tulee jättää pois. 

Juomapullo mukaan!

Osallistumismaksu:

Osallistumislasku (20€) tulee ilmoittautumisen yhteydessä MyClubiin. Lasku tulee olla maksettuna sunnuntaihin 22.3. mennessä. 

Vakuutus:

Stara on harrastetoimintaan kuuluva harjoituskilpailu. Osallistumiseen ei vaadita kilpailulisenssiä mutta osallistujalla on oltava oma voimassa oleva harrastustoiminnan kattava vakuutus. 

Yleisö:

Yleisölle pääsy kilpailutapahtumaan on maksuton. Yleisö on tervetullut seuraamaan kilpailua heti lämmittelystä alkaen.